Jospas minäkin nyt aloittaisin vihdoin tämän pitämisen. Ja kaikista mahdollisista jutuistani goottipäivällä. Joskus tytön täytyy vähän synkistyä. Värjäsin puoliksi epähuomiossa, puoliksi tahallani tukkani mustaksi ensimmäistä kertaa vuosiin sitten goottiteiniyteni, ja tykkäsin lopputuloksesta, vaikka peitinkin sen hatulla. Peruspolkkatukka, vaikkakin Fiskarsin kynsisaksilla leikattu, on käyttökelpoinen ja monipuolinen ja yksinkertainen, ja rastojen jälkeen yksinkertaisuutta kaipasinkin.
Löysin kirpputorilta ihanan hatun, ja innostuin hatuista sitten kunnolla, kun tajusin, että ne mahtuvat taas päähän avattuani rastat. Kunhan pääsisi kunnolliseen hattuliikkeeseen. Nämä kahden euron kirpputorihatut ovat kivoja, mutta voisi satsata myös johonkin kunnolliseen, istuvaan hattuun ensimmäistä kertaa eläessään.
Takkini on sympaattinen kulttuuritätitakki. Siinä on korkea kaulus, piilonappeja ja valtaisa huppu (josta ei muistettu tällä kertaa ottaa kuvaa). Ja koristeena apteekista yllätyslahjana tuotu sydänheijastin.
Vietimme perhekaupunkipäivää käymällä The Ouncessa, kävelyllä Kalliossa ja purjehdusnäyttelyssä Hakasalmen huvilassa. Purjehtiminen ja merielämä houkuttelevat minua usein, mutta voin mahdottoman huonosti veneessä. Ehkä voisin ryhtyä saaristolaiskotihiireksi ja pysyä poissa veneistä? Hengailisin vaan kalliolla pesemässä pyykkiä. Näyttely oli ihana, joudun menemään sinne uudestaan ilman sinkoilevaa lasta.
Opettelin myös vihdoin käyttämään huulipunaa sormellataputtelumetodilla. Tuossa kuvassa siitä ei tosin päivän teenjuonnin jälkeen ole paljon mitään jäljellä. Teinitytöstä saakka olen säännöllisin väliajoin harjoitellut huulipunan käyttöä, mutta terävärajaiset maalatut huulet eivät ole näyttäneet hyvältä. En ole ihan varma miksen ole ennen tajunnut tätä sormella taputtelua, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Oikean sävyn etsinnät täytyy aloittaa pian jonkun asiantuntevan myyjän avustuksella.Tuo huutonetistä löytämäni Lindexin paita on uusi lempipaitani. sen hihat ja helma ovat kauniisti reikäkirjaillut ja piparkakkumallia, suosikkiani. A-linjaisuus ei haittaa. (Olen myös tehnyt inhokkityylivirheeni ja laittanut mustat rintaliivit valkoisen paidan alle. Pyykkipäivinä pienet etikettivirheen sallittakoon.) Kaulakoru on mummolta peritty kuulemma Lapista tuotu hopeakoru muutaman vuosikymmenen takaa.
Rakastan perintökoruja, olen saanut niitä kummaltakin mummoltani rasioittain. Ostan hyvin harvoin uusia koruja, koska minusta koruilla ja laukuilla täytyy olla hyvä tarina. Uutena ostan koruja tai laukkuja, jos täytyy täydentää jotain kokonaisuutta tai jos löydän niitä jostain riittävän houkuttelevasta käsityöliikkeestä. Poikkeuksen tekevät matkamuistokorut, joita tulee kannettua kotiin joka reissulta enemmän kuin tilaa olisi korurasioissa...
Onnellinen lapsi on onnellinen kahvilassa, kun luetaan maatilanumerokirjaa. Jostain syystä numerot ja kirjaimet ovat paljon hauskempia juttuja kuin kuvat, joten lopulta päätin yrittää yhdistää nämä, ja hankin kuvakirjan, jossa on paljon numeroita. Kuvassa näkyy myös vähän maailman täydellisimmän väristä Reimatec-haalaria. Siihen sopiva pipokin löytyi kirpputorilta, ja koko lapsi näyttää sympaattiselta vihreältä toukalta, kun se painelee ulkona menemään. Olen välillä kateellinen lastenvaatteista, niiden väreistä ja muodoista. Jos aikuiselle löytyy tuonvärinen takki, se on hyvin todennäköisesti jonkinlainen urheilutakki tai joku superkallis designtakki, johon ainakaan opiskelijalla ei ole varaa.
Alimmassa kuvassa näkyy vielä vähän korkeavyötäröistä hamettani. Siinä on hauska kaksirivinen napitus ja se on muutenkin hyvin käyttökelpoinen perushame, mutta pienellä särmällä. Pitää ehkä yrittää ottaa siitä parempi kuva lähiaikoina...
Tästä tuli ehkä vähän hutiloitu merkintä, mutta ehkä se tästä, kun pääsee jonkinlaiseen rutiiniin - sekä kirjoitus- että valokuvausrutiiniin...
